Purjelentokauteni alkoi toukokuussa lupakirjasuorituslennolla. Heinäkuussa oli hopea-C aikalennon vuoro PIK-5:lla ja elokuussa matkalento Lappeenrannasta Luumäelle ja takaisin, 68 kilometriä, koneena PIK-3b. Syksyyn mennessä purjelentotunteja oli kertynyt jo reilut 32 ja takana oli voitto maaliinlaskukisoissa Immolassa Grunau Babyllä.
Syksyllä siirryin ilmailualan töihin sääteknikoksi Helsinkiin, josta keväällä samoihin töihin kotikentälle.
Noina vuosina vaadittiin vielä purjelentäjän lupakirjan myöntämiseen Helsingissä suoritettava psykofysiologinen lääkärintarkastus. Se tehtiin Keskussotilassairaala I Tilkassa. Nykyään Psykoa ei enää vaadita kuin ammattilentäjiltä.
Salaperäinen ja etukäteen ehkä hieman pelättykin ”psyko”: pituus ja paino, näkö ja kuulo. Näkötarkastus meni mukavasti, C- taulun kirjaimista ei löytynyt niin pientä kirjainta, ettei olisi osannut sanoa mihin suuntaan C on auki.
Sitten olikin jo vaativampia kokeita. Keuhkojen tilavuuskoe, jossa puhallettiin letkun kautta sylinteriin. Tulos oli yli neljä litraa ja tutkijan ilmeistä huomasi hänen yllättyneen myönteisesti. Eteenpäin: stereonäkökoe. Tutkittavaa käskettiin katsomaan eräänlaiseen kiikariin, jonka kentässä näkyi sauva, pallo ja risti: mikä näistä oli kauimpana. Se selvisi.
Ja sitten toinen koe, vaakasuorasta raosta katsottiin laitteeseen, jonka sisällä oli kolme sauvaa pystyssä. Sauvoista yksi liikkui. Säätöpyörästä pyörittämällä se oli saatava syvyyssuunnassa muiden tasalle. Koe toistettiin useita kertoja. Normaalisti tapahtui noin kolmen sentin heitto, minä selvisin keskimäärin yhdellä sentillä.
Verikoe sormenpäästä ja käsivarresta, hemoglobiini. Wassermann. EKG. Hyvin menee. Aamulla meitä oli kuusi testattavaa, nyt enää jäljellä kolme.
Sitten sisukoe. Kaksikymmentä kertaa kyykkyyn ja ylös, sen jälkeen letku suuhun ja käsky: ” Puhalla”. Mittarin paineen oli pysyttävä arvossa 0,5, puuskuttaa ei saanut, minimiaika 20 sekunttia, maksimiaika siihen asti, kunnes taju lähti.
Sydän läpätti, happi tuntui loppuvan, päässä suhisi. Sisua keräten sain osoittimen pysymään vaaditussa arvossa minuutin. Tutkijan ilme oli valoisa.
Lopulta oli vuorossa ennalta ihmeelliseksi kuvattu pyörivä tuoli. Melko tavallisen näköinen istuin, jota tutkija pyöritti ympäri. Pyöritystä jatkui minuutin ajan tuoli suorassa, sitten toisen minuutin kallistettuna. Sitten hän käski: ” Ylös, seiso suorassa hievahtamatta ”. Vaikealta se tuntui.
Hyvä kokelas saavuttaa täydellisen tasapainon viidessä sekunnissa, huonoimmilla menee jopa viisitoista. Selvisin seitsemässä sekunnissa. Kokeita vaan tuntui riittävän. Reaktionopeuskone, punaisia ja vihreitä pisteitä vilisi näkökentässä, nappeja painettiin, jonkinlainen järjestys oli saatava aikaan. Ja jonkinlainen järjestys saatiin. Paljon muuta vielä, mm. alipainekammio.
Tiesin läpäisseeni kokeet, mutta sitä ei ilmoitettu minulle heti. Lähetettiin kotiin odottamaan. En tällöin tiennyt, ensimmäisen psykon jälkeen, että tulisin vielä avaamaan Tilkan oven useita kertoja. Avauksia tulikin sitten vuoteen 1993 mennessä yhteensä 46 kertaa.
Suunnitelmat selkiytyivät. Ensimmäisen Psykon jälkeen alkoi ammatinvalinta olla jo selvä. Kun tiesin, että ilmavoimissa alkaa syksyllä ohjaajakurssi, asetin tähtäimen sinne.
Pertti J Halinen on paiskinut lentohommia vuodesta 1958 yhtä mittaa aina vuoteen 1993 päätoimisesti.
Lennokeista alku- Sotilaslentäjä- Kartoituslennot- Siviililentäjä- Kansainvälisissä tehtävissä- Andalusian Aurinkolaivue
Toim. huom. Tämä teksti on lainaus kuvineen " Aika kului lentäen..." kirjasta, jonka Kapteeni Halinen on julkaissut 2006
