Olen Juhani Markus 87 v
Lapsuuteni haave oli tulla merimieheksi ja nähdä maailmaa. Nuoruudessani haave täsmentyi: tulla laivaradiosähköttäjäksi ja nähdä maailmaa. Olin kuullut hyviä puolia siitä ammatista.
Armeijassa sain sähkötyskoulutuksen Lappeenrannassa tykistön viestissä. Sitten vaan radioamatöörikurssin ja Posti- ja Lennätinhallituksen kansainvälisen sähköttäjäkoulutuksen kautta Metsäliiton s/s Silvaan. Unelmani oli täyttynyt. Olin nyt maailman parhaimmassa ammatissa!
Hyväkin loppuu aikanaan vaihtuakseen vielä parempaan, vaikka en sitä silloin arvannut. Laiva oli Kokkolassa juhannuksen aikoihin. Minä vietin keskikesän juhlaa kotona Nurmijärvellä. Palatessani junalla Kokkolaan yönhämyisessä vaunussa osui minuun yllättäen Amorin nuoli. Osui se silloin Airiinkin. Unelma-ammatti jäi, ei muuta kuin häiden suunnitteluun ja työnhakuun! Viimemainittu ei ollutkaan helppoa. Maahommia hakevia laivasähköttäjiä oli monia – useat ehkä samasta syystä kuin minäkin. Meriliikennettä hoitavassa Helsinki Radiossa Keimolassa oli jonossa tulijoita. Lentoyhtiötkin olivat luopuneet sähköttäjistään. Päätin kuitenkin aloittaa kyselykierroksen sieltä ilmailun saralta.
 |
| Virkailija Juhani Markus |
Kar-Airista aloitin ja heti tärppäsi. Sähköttäjää ei tosin sielläkään enää tarvittu, mutta espanjan kieliopintojani arvostettiin kovasti. Aurinkoreitti Helsinki- Göteborg-Luxemburg - Barcelona-Malaga oli avattu. Espanjassa oli jo virkailijana Jussi Laisaari, jonka olin tavannut jo muutama vuosi aiemmin Helsingissä silloin kun hän etsi äitiään Suomesta ja Neuvostoliitosta APU-lehden avulla. Minulle tarjottiin liikennevirkailijan tointa Helsinki-Vantaan kentällä. Aluksi olin pari kuukautta harjoittelijana, kunnes 30.10.1961 minut nimitettiin liikennevirkailijaksi. Sehän sopi oikein hyvin. Asuntokin löytyi läheltä Paloheinästä, myöhemmin Järvenpäästä.
Kar-Airin Asemapalvelu toimi puuparakissa, siinä pitkässä puisessa. Meidän asiakaspalvelutiskimme oli sisään tultaessa vasemmalla. Toimistotilat olivat tiskin takana ikkunat ”platalle” päin. Huoneita meillä oli vain kaksi, toinen oli päällikön ja toinen virkailijoiden työhuone. Naapureinamme käytävän toisella puolella oli Posti ja KOP. Postin hoitajana oli herra Saalasti. Pankin virkailija neiti Louna kutsui meitä virkailijoita vuorotellen toimistonsa pieneen takahuoneeseen päiväkahville. Ei niin kiirettä ollut, etteikö olisi ehtinyt - neiti Louna oli hyvin kaunis.
Työtovereistani kerron myöhemmin luvussa Kar-Airin Asemapalvelu (Station Service).
