Karhu 1
- ote muistelmateoksesta-
Karhu I:n rakentaminen oli vuoden päivät pitänyt keljolaisia jännityksen vallassa. Vaikka veljekset yrittivät pitää puuhansa salassa, tieto yrityksestä levisi kylälle, jopa Jyväskylän kaupunkiin saakka. Asian johdosta vaIettiin monenlaisia kannuja:
- Mieletöntä - hullutusta - kaistapäisyyttä - tappavat itsensä - tekisivät talon töitä, ettei isän tarvitsisi raataa.
Nämä olivat yleisimmät johtopäätökset.
- Saas - nähdä - ei sitä vielä tiedä - sitkeitä ovat yrittämään. Näin suhtautuivat muutamat yritykseen.
Karhu 1 oli jo näyttäytynyt jäällä. Moottori pärisi, kone liikkui, mutta ei noussut ilmaan. Epäilijät saivat vettä myllyynsä, mutta varovaisemmat jaksoivat vielä odottaa, kun yrittäjätkään eivät herpaantuneet. Vihdoin koitti ensimmäinen lentopäivä 25 päivänä maaliskuuta 1926. Jo sitä ennen, edellisen vuoden pääsiäisenä, oli suoritettu lentoyritys, mutta sen tulos rajoittui mitättömään ilmahyppyyn.
Aamulla kone oli hinattu Sysmälän pellolle mäen rinteeseen. Päivä oli aurinkoinen ja keväinen hanki kantoi jalankulkijan.
Oli erinomainen mäenlaskukeli ja siitä päätellen hyvä lentokelikin.
Istun koneen ohjaamossa ja tarkastelen edessä olevaa maastoa. Pellon rinne laskeutuu jyrkästi parinsadan metrin matkalla, minkä jälkeen pellon reunassa on aita. Aidan takana kasvaa matalaa metsää ja pajupensaita. Niiden takana avautuu Keljonlahti. Mäen alla olevat esteet eivät minua huolestuta sanottavasti. Enhän istu kelkassa, joka törmäisi aitaan, vaan allani on lentokone ja tarkoitukseni on lentää esteiden yli.
Harley Davidsonin 8 hevosvoimaa pyörittävät parhaansa mukaan kömpelöä potkuria koneen nokalla. Ilmavirta pieksää kasvojani ja kiskoo jo konetta liikkeelle. Pyrstöön kiinnitetty nuora, jonka toinen pää on sidottu tukevaan aitapylvääseen, estää kuitenkin ennenaikaisen lähdön. Kaasuvivulla etsin moottorille tehokkainta käyntiä ja korvakuulolla arvioin potkurin kierrosnopeutta. Alussa moottori yski ja pärski, mutta tuntuu jo selvittäneen kurkkunsa. Nyökkään sovitun merkin, kannusnuora irtoaa ja kone syöksyy halukkaasti mäen jyrkänteeseen.
Vain parikymmentä metriä sukset viistivät hankea, kun niiden tärinä lakkasi ja kone vaappui pehmeästi ilmassa. Aita ja pensaikko kiitivät allani taaksepäin ja edessäni oli esteistä vapaa Keljonlahti.
Lentokoneeni oli irtaantunut maasta, olin kohonnut ilmaan, minä lensin.
Kokeilin, miten ohjaimet toimivat. Ohjaussauvan liikkeiden mukaan kone kallistui ja oikeni, samoin nokka nousi ja laski.
Jalkavivulla sain nokan kääntymiän tahtoni mukaan vasemmalle tai oikealle. Aivan kuin oikea lentokone. Kone totteliliiankin herkästi ohjaimiaan, ja sen tasapaino ilmassa oli moitteeton.
Hetkessä tuli eteeni Keljonlahden takaranta vuorineen. Korkeus ja rohkeutenikaan eivät riittäneet sen ylittämiseen. Kaarroin vasempaan lahden poukamaa kohden, painoin nokan liukulentoon ja suljin kaasun. Pian sukset koskettivat pehmeästi hangen pintaa, ja jonkin matkaa lumessa kiidettyään kone pysähtyi lähelle rantapenkkaa.
Jäin istumaan koneeseen ja siinä minulle täysin selvisi, että olin suorittanut lennon omatekoisella, itse suunnitellulla lentokoneella.
Tosin lento ei ollut pitkä - vain runsas kilometri matkaa ja parikymmentä metriä korkeutta -, mutta joka tapauksessa olin tehnyt matkana ilmassa. Lentopäiväkirjani osoitti aikaisempien lentokurssilla suorittamieni lentojen lukumääräksi 43 ja lentoajaksi 5 tuntia 45 minuuttia. Lentojeni lukumäärä oli lisääntynyt yhdellä kerralla ja lentoaikani runsaalla minuutilla. Hiukan itserakkaasti ajattelin, että päiväkirjan konetyyppisarakkeeseen tulisi merkintä Karhu 1, eli lyhennettynä K 1.
Koneen ympäräille kerääntyi joukko pikkupoikia sekä muutamia aikuisia ihmisiä. Pian saapuivat myös veljeni ja avustajani, jotka Sysmälän mäeltä olivat lähettäneet minut ilmaan. Heidän poskensa hehkuivat innostuksen punasta ja kaikki olimme tyytyväisiä lentosaavutukseen, joka vapautti meidät hullun kirjoista ja valoi meihin uutta uskoa.
Kevään kuluessa koneella jatkettiin lentokokeita, minkä jälkeen kesän tulo ne keskeytti jäiden sulaessa ja lentokenttämme alkaessa lainehtia. Moottori irrotettiin koneesta ja se palveli kesän aikana moottoripyörässäni, kuten aikaisemminkin.
Paitsi veljiäni rakennustyössä olivat mukana Keljon kansakoulun opettaja Eemil Kankaanpää ja maanviljelijän poika Toivo Hovinen.
Äitini oli ommellut koneen verhoukset ja rakennustyö oli suoritettu pirtissämme.
Karhu I:n rakennuskustannukset tarvikkeiden osalta nousivat vajaaseen tuhanteen markkaan silloista rahaa. Lisäksi kone vaati paljon työtä, jota ei arvioitu rahaksi, eikä siitä pidetty kirjaakaan. Tavoitteena oli kokeilla, nouseeko omatekoinen ilmaan, ja tulos oli myönteinen. Samalla todettiin, että kone totteli normaalisti ohjaimiaan ja sen tasapaino ilmassa oli moitteeton. Nämä havainnot olivat rohkaisevia ryhtyessämme rakentamaan seuraavaa konetta, jolta jo suunnitteluvaiheessa odotimme enemmän.
Niilo Karhumäki: Karhunahas
- ote muistelmateoksesta-
Kiitos, kun monin tavoin juhlistitte 100v juhlaamme
Pekka Karhumäki
